torstai 3. toukokuuta 2012

Astia ja ompelus

Itsensä ja arkensa ilahduttaminen kauniilla asioilla täysin syyttä on asia, jota pitäisi jaksaa harjoittaa enemmältikin. Kerrankin ostin täysin turhan asian, ja jopa uutena, kalliilla suoraan kaupasta. Työtoveri nimittäin hankki pari Stockmannin juhlavuoden kunniaksi luotua Marimekko-lautasta, ja pakkohan se oli itsekin juosta heti perässä hankkimaan itsellekin yksi mokoma. Kuvio on sattumalta, epäilemättä, lempisuunnittelijani Maija Louekarin käsialaa, ja vieläpä kun kuulin astiasarjan nimen Kestit, oli ostopäätös taattu. Vaikkei lautaselle ollutkaan tarvetta, tuli se ottaa heti käyttöön vastaleivottujen sämpylöiden tarjoiluun. Ei sitä kaapissakaan kehtaa piilotella! 



 


Ja sitten aivan toisiin aiheisiin. 

Nyt koulun viimeiseen jaksoon otin kaksi vapaastivalittavaa kurssia, vaatetusalalta kumpikin, ahmiakseni kaikkea kiinnostavaa mahdollisimman monipuolisesti irti laitoksesta ennen kuin sieltä joudun poistumaan. Toisella kursseista valmistamme takkeja, ja ensimmäiseni tein melko suoraan käsityölehden ohjeista, käyttäen vanhaa verhokangasta, joka on ollut joskus seinävaatteena teinivuosieni huoneessa. Ohuen toppavuorin ja vetoketjun hankin sentään kangaskaupasta. Oli hauskaa tehdä ensimmäinen takki ikinä, taskuineen, vuorineen ja huppuineen, ja se onnisti aika hienosti. Koska kaikki muut kurssilla ovat vaatetusalan opiskelijoita, tekevät he takkiaan huolella ja hartaasti kaavoituksesta asti, joten minä ehdin vielä tehdä toisenkin -siitä lisää sen valmistuttua.
 


 Kuvassa ihana Pitsisydämen pipo 

5 kommenttia: