perjantai 12. helmikuuta 2010

Ylikoulua

On se edelleenkin niin kurjaa, kun ei saa olla koulussa niin paljoa kuin haluaisi. Tänään määräsi lukujärjestys olemaan koulussa klo 8-12, vaan päiväpä venyi sitten jo sinne kolmeen, kun piti hakata vielä matto valmiiksi. Aivan kokonaan en sitä vielä ehtinyt puista saada pois, kun opettajat tulivat hätistelemään kotia. Toissapäivänä astui voimaan uusi sääntö, että turvallisuussyistä eivät opiskelijat saa työskennellä koulussa ellei paikalla ole opettajaa. Okei, ihan ymmärrettävää, ja esimerkiksi puupuolella asiat ovat toisin, vaan suurimpia vahinkoja, joita normaalissa kutomotyössä yleensä sattuu, on polvien potkaisu rautatappeihin ja se kun langat hiertää sormet rakoille (kuten tänäänkin kävi kalalankaa solmiessa). Suunnitteluluokassa voi kyllä peräti saada paperihaavoja.

Ehkä se olikin ihan
terveellistä, etten saanut jäädä sinne vielä tunniksi (koulu menee perjantaisin kiinni jo neljältä). Lähtiissä vasta huomasin, että taisi jo väsyttää. Varsinainen kouluaika käytettiin koulun kaapeista löytyneitten 30 vuotta käyttämättömänä lojuneiden villalankojen värjäykseen. Niin saivat tylsät beessit ja hailakat vaaleanpunaiset vyyhdit uudet värit! Voi, oli hauskaa ja leppoisaa vahtia monta tuntia porisevaa pataa ja välillä hämmentää. Oli ehkä hieman uhkarohkeaa neuloa valkoisia kynsikkäitä siinä samalla, mutta onneksi pysyivät valkosina ja oranssi liemi pysyi kattilassa. Jep, ylläri, värjäsin omani oranssiksi... Ja ihana väri tulikin! Kaikilla muillakin kyllä tuli mahtavia sävyjä. Eikun odottelemaan, mitä opettajat keksivät niistä teetättää.

Edessä on piiiitkä viikonloppu kouluun pääsyä odotellessa, ja sitä, että saa maton pois puista. Onneksi on ihania tekemisiä viikonlopuksi. Huomenna testaamme kaveriporukalla pannariravintola Renesansin ja käymme katsomassa YOT:n näytelmän. Sunnuntaina on Kiinalainen uusivuosi ja siihen liittyen toivottavasti kaikkea hauskaa. Vielä jos jaksaa niin laskiaispullia voisi pyöräyttää!

3 kommenttia:

  1. Olipa ihana ja inspiroiva merkintä! Hurjan makealta näyttää tuo väriseosmömmö!
    Aivan unohduin sinun kuvia selaamaan tuolta Picasasta, kolisen sinne takaisin, kunhan saan tämän kommentin väkerrettyä.
    Kuulostaapa jälleen loistavalta idealta tuo opettajan läsnäolosääntö. Oleellisia on tietenki puupuolen pointit ja sellaiset, mutta että teilläkin! Noh, kai se vain on kestettävä!
    Lisää ihania inspiroivia merkintöjä! Paljon auringonpaistetta! Kirje on loppusuoralla!

    VastaaPoista
  2. Sillon ku me oltiin siellä koulussa niin selvisi, että absoluuttinen kahvinkeitinkieltokin oli lyöty käytäntöön sen jälkeen kun joku videopuolelta oli jättänyt niiden osastolla moisen päälle.

    Tuhoa ei ilmeisesti päässyt syntymään, mutta tällä selvisi kerta heitolla Fazerin/ent.Aamigan kahvion monopoliasema kalliin ja palaneen kahvin myynnissä.

    Oppilaskuntamme mainintaa siitä että 2000-luvulla on olemassa keittimiä jotka sammuvat automaattisesti ei kukaan vaikutusvaltainen taho suostunut edes kuulemaan.

    Todennäkösesti tässä työskentelyn valvonnassa on taas taustalla joku puupuolen tilanne että ope lähti aikasemmin ja oppilas väsyneenä jätti yhden välioven auki tai löi vasaralla sormeen.

    VastaaPoista
  3. Eipä ole kerrottu, mistä moinen sääntö pukkasi, mutta luulempa jotain samanmoista.
    Meillähän ois huomenna uuden oppilaskunnan perustuskokous, ja poden tuskaa, kun tunnen että velvollisuuteni olisi liittyä mukaan luokkamme ainoana edes asiaa harkitsevana, mutta enpä taija uskaltaa ottaa enempää hommaa tähän tohotuselämääni.

    VastaaPoista